Blogikirjoitukseni otsikko on sama kuin Suomen ehkä tunnetuimman gospelmuusikon, Pekka Simojoen, uuden Maranata! -levyn kappaleella. Olen kuunnellut sitä kerta toisensa jälkeen, ja se on mielestäni todella koskettava ja samaistuttava. Sanat pohjautuvat Raamatun kertomukseen, jossa kaksitoista vuotta verenvuototautia sairastanut nainen kohtaa Jeesuksen väkijoukossa ja paranee:
”Silloin eräs nainen, joka oli sairastanut verenvuotoa kaksitoista vuotta, lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet sanoi itsekseen: ’Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, tulen terveeksi.’ Silloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: ’Tyttäreni, ole rohkealla mielellä, uskosi on parantanut sinut.’ Ja sillä hetkellä nainen tuli terveeksi.” (Matt. 9:20–22).
Nainen oli pitkään odottanut paranemista. Hän oli käynyt monien lääkärien luona ja kuluttanut kaiken omaisuutensa, mutta ei ollut saanut apua. Ennemminkin hänen tilansa oli huonontunut. Hän oli hyljeksitty ja muiden mielestä saastainen, muista eristetty. Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja hänen ihmeteoistaan. Hän oli epätoivoinen. Kun hän näki Jeesuksen väkijoukossa, hän kurottautui, että saisi koskea edes Jeesuksen viitan tupsuun! Tämä on niin vaikuttava kertomus naisen uskosta ja siitä mitä Jeesus teki tuohon aikaan ja tekee yhä edelleen. Pelkkä hipaisu Jeesuksen viitan tupsuun, ja sairaus oli poissa.
Koetko sinä olevasi tuo Raamatun kertomuksen nainen? Oletko kenties hyljeksitty, sairas, masentunut, särkynyt tai toivoton? Oletko monta vuotta tai ehkä vuosikymmeniä odottanut, että Jeesus parantaisi, koskettaisi, vapauttaisi tai ilmestyisi ihmeellisellä tavalla elämässäsi? Tämä kaikki on mahdollista, sillä Jumalalle kaikki on mahdollista! Hän kuulee rukouksemme, on se sitten hiljainen huokaus tai huuto hänen puoleensa. Älä luovuta. Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon. Hän kutsuu sinua luokseen ja haluaa sulkea syliinsä särkyneen ja heikon.
Tässä vielä osa kappaleen sanoista ja linkki, jonka kautta sen voi kuunnella kokonaan:
Minä odotin kaksitoista vuotta,
minä pelkäsin muiden katseita.
Minä harhailin, kauan juoksin suotta,
kunnes kosketin hänen viittaansa.
Minä rukoilin helpotusta vaivaan,
että löytäisin jälleen valoa.
Mutta löysinkin kivun takaa taivaan
hiljaa kosketin hänen viittaansa.
KERTO:
Hän on se sama Adonai, hän on El Shaddai,
jonka syliin särkynyt kerran tulla sai
ja saman viitan liepeeseen yhä uudelleen
koskea saa heikko nyt, tulla murheineen.
Sinua siunaten,
Lotta Pylkkänen
Comments